Lisäksi nämä ovat ensimmäiset tällaiset Pariisi Vintage tyyliset korttini! Kolme näistä taisikin mennä heti vaihtoon, joten taisi olla hyvät myös muidenkin mielestä. Itse ainakin olen oikein tyytyväinen näihin.
Lisäksi tuli askarreltua myös tällainen täysin itse tehty coins. Piirsin viivotinta käyttäen ruudukon, jonka jälkeen tein lampun ja kissan vielä erilliselle paperille ja länttäsin kiekkoon. Tästä tuli aika söpö, vai mitä!
Ja tässä on sitten ihan ihka ensimmäinen kiekkoni, jonka kanssa meinasi jo hieman turhautumista tulla. Tosissaan tuota kenno kuviota aloin itse piirtämään, sillä en omista mitään kivoja leimoja. Meinasi mennä aivan pieleen koko kenno kuviointi! Kuvioinnin jälkeen yritin vielä rajata nuo oranssilla vahaliidulla, mutta se nyt oli aivan sysi floppi idea! Joten oranssilla tussilla vielä päälle. Sen jälkeen maalasin taustaa, sekä tein pikku mehiläisen. Lisäsin vielä kulta/kupari jauhetta päälle ja kirjoitin tekstin. Ihan hauska puuhailu tämäkin oli ja lopulta kuitenkin aika onnistunut lopputulos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti